Mainosnäyttö

Nykyaikaiset LED-näytöt ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan erinomaisia normaalissa mainoskäytössä, mutta niitä käytetään entistä enemmän myös toimi- ja tuotantotilojen elävöittämiseen. Mainosnäytön avulla voidaan välittää joustavasti haluttua informaatiota: kuvaa, videota ja tekstiä. Mainokset voidaan ajastaa houkutteleviksi eri vuorokaudenaikoina. 

Mallistossamme on useaa eri paneelimallia, joka mahdollistaa erilaiset kiinnitys/asennustavat. Myös kirkkaudessa on valinnanvaraa, esim näyteikkunaan asennettava näyttö vaatii kirkkaampaa LED- lamppua, jotta se näkyy hyvin myös auringonpaisteessa.


Mainosten myyminen hyvällä paikalla sijaitsevaan mainosnäyttöön on kannattavaa liiketoimintaa

Hyvällä paikalla sijaitseva LED-näyttö ja siihen sisällytetyt mainokset ovat kannattavaa liiketoimintaa. Liikkuva kuva ja kirkas näyttö kiinnittävät huomion, ja sisällön voi ajastaa helposti verkon yli houkuttelevaksi eri vuorokauden aikoina ja sesonkien mukaan. Mainosnäytön voi asentaa lähes minne tahansa, missä se nähdään olevan kannattava ja tuovan hyötyä esimerkiksi yritykselle.

Liikkuva kuva on paras väline viestinvälitykseen ja sen elävöittämiseen.


Standardikokomme

Meiltä löydät korkealaatuiset mainosnäytöt ja ratkaisut jokaiseen tarpeeseen. Ota yhteyttä ja kysy rohkeasti lisää valikoimastamme!

LED-mainosnäyttö koko S
LED-mainosnäyttö koko M
LED-mainosnäyttö koko L

Mainosnäyttö S-koko: 4,6m²

Mainosnäytöissä on suunnaton potentiaali luoda vaikuttavia visuaalisia esityksiä ja herättää huomiota missä tahansa ympäristössä. S-kokoinen mainosnäyttö sopii kokonsa puolesta moneen eri paikkaan, kuten hotellien aulatiloihin, myymälöihin tai ravintoloihin.

LeveysxKorkeus: 2880x1620 mm
Pikselitiheys: 1,5
Resoluutio: 1920x1080
Katseluetäisyys: 2 m
Saatavissa useita eri pikselivälejä

Mainosnäyttö M-koko: 7m²

M-kokoinen mainosnäyttö sopii suurempiin tiloihin, kuten messuihin ja näyttelyihin, elokuvateattereihin ja ostoskeskuksiin tai tapahtumiin. Huipputason kuvanlaatu välittää viestin terävästi ja kirkkaasti.

LeveysxKorkeus: 3500x2000 mm
Pikselitiheys: 2,6
Resoluutio: 1344x768
Katseluetäisyys: 4 m
Saatavissa useita eri pikselivälejä

Mainosnäyttö L-koko: 16,5m²

L-kokoisella mainosnäytöllä luodaan näyttävyyttä tilaan. Sopii erinomaisesti kauppakeskuksiin, areenoille ja urheilutiloille tai julkisiin paikkoihin, kuten lentokentille.

LeveysxKorkeus: 5500x3000 mm
Pikselitiheys: 2,6
Resoluutio: 2112x1152
Katseluetäisyys: 4 m
Saatavissa useita eri pikselivälejä


Turku Energian mainosnäyttö

Mainosnäyttö tunnelmanluojana

LED-näyttö sisätiloissa luo tunnelmaa vaihtelevan ja reaaliaikaisen sisällön ansiosta. Lisäksi sen voi pystyttää lähes minne tahansa, esimerkiksi seinälle, katolle tai jalalla lattiatasosta. Näytön sisällön voi suunnitella sesongin tai vaikkapa vuorokaudenajan mukaan. Pysäytä ohikulkijat näyttävällä viestinnälläsi!
Mainosnäyttö yrityksen seinällä

Mainosnäyttö piristämään liiketilan ilmettä

Piristä liiketilasi ilmettä mainosnäyttöllä, jossa voit viestiä yrityksesi brändikuvaa, tarjouksia ja muita yritykseen liittyviä tietoja. Sisältö on helppo päivittää etäyhdeyden avulla ja myös ajastaa vaihtumaan tietyn sesongin tai vaikkapa vuorokauden ajan mukaan. 

LED-seinä epäsymmetrinen

Mainosnäytöillä on monia hyödyllisiä ominaisuuksia

Mainosnäyttöjen monet hyödylliset ominaisuudet parantavat viestin saavutettavuutta ja yrityksen brändikuvaa. Laaja katselukulma ja luonnollinen värintoisto tekevät näytöistä katsojan silmälle aina miellyttävän, ja hyvä kontrasti auttaa näkemään näytön sisällön jo kaukaakin.

LED-mainosnäyttö Vierailukeskuksessa

Helppo asentaa ja huoltaa

Sisänäytön asennustyö on helppoa koosta riippumatta myös niiden kevyen ja ohuen rakenteen ansiosta. Huollamme myös kaikki asentamamme näytöt joko paikan päällä suoraan näytön edestä tai sitten kätevästi etähallinnan avulla.

Palvelemme sinua monipuolisesti!

Liikkuva kuva on paras mainoskanava ja toimii erinomaisena brändinvahvistajana myös yrityksille

Kiinnostuitko? Laita meille viestiä!

Sisänäytön tiedot

Nordic Led Solutions seinä S kokoNordic Led Solutions seinä M kokoNordic Led Solutions seinä L koko

Ulkonäytön tiedot

LED-ulkomainosnäyttö SLED-ulkomainosnäyttö MLED-ulkomainosnäyttö L

Tutustu tarkemmin mainosnäyttöihin sisätiloissa